keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Terapiaa

Hei pitkästä aikaa!

Mulle blogin kirjoittaminen on aina ollut jollain tavalla terapiaa. Oon tehnyt tätä lähinnä itseni takia, minkä takia en ole halunnut ottaa siitä paineita. En ole ikinä suunitellut postausväliä erityisemmin tai välittänyt kirjoitusasusta tai virheistä. Kyseisestä asiasta olen saattanut kirjoittamaan jo moneen kertaan, mutta jotenkin tuntuu että tälläisen postauksen haluan juuri kirjoittaa. Latasin Youtubeen pari viikkoa sitten videon, missä kerron miksi minulta tulee nykyään niin harvoin videoita.

Tuskin olen ainoa jolle syksyt on rankkoja. Tää pimeys jotenkin vie mun loputkin voimat. Käyn tokaa vuotta lukiota ja vaikka tämän lukukauden ensimmäiset jaksot ovat olleet aika helppoja olen silti aika poikki koulusta. Kun koulunkäyntiin ei ole kunnolla motivaatiota, se tuntuu välillä todella pakkopullalta. Sen verran mulla on motivaatiota, että koulussa käyn ja koulujuttuja yritän saada tehdyksi.

Oon huomannut, että mulla alkuviikot menee aina ihan sumussa. Huone näyttää ihan järkyttävältä, koska jätän vaatteet ja tavarat siihen mistä otankin, ja pyykkikori täyttyy. Torstaisin mulla on lyhyt koulupäivä ja viikonlopun lähestyessä otan niskasta kiinni ja saan huoneen siistiksi. Tämä kaava on toistunut jo koko syksyn.

IMG_0011  

Olen myös huomannut, että mun on paljon vaikeampaa nykyään olla yksin kuin ennen. Olin ennen kauko-suhteessa ja siinä oppi olemaan yksin. Nykyään kuitenkin poikaystäväni asuu aika lähellä, joten perjaatteessa meillä on mahdollisuus nähdä vaikka joka päivä. Viikonloppu erossa tuntuu silloin vaikelta, kun ei näe toista.Myös yksin nukkuminen on aina viikonloppujen jälkeen vaiketa, kun asuu vielä kotona.  Tämä on kuitenkin tavanomaista tuoreille pareille, jonka olen huomannut ystäväpiirini muista pareista. Tiedän myös kokemuksesta, että jonkun ajan päästä sitä alkaa vähän itsenäistymään ja välillä on kivakin olla erossa kullasta.

IMG_0013

Ensi viikolla alkaa toinen koeviikko. Sitä piristää kuitenkin se, että mulla on synttärit 28.11 päivä. Myös uusi jakso on kohta lähellä, jota tavallaan odotan innolla. Vanhojentanssi-kurssi alkaa, jota olen odottanut jo kauan! Uskon, että siitä tulee hauskaa ja pääsen tanssimaan vielä poikaystävän kanssa ne. Me muuten tavattiin vanhojen merkeissä, sillä meidän yhteinen kaveri paritti meidät toisillemme viime lukuvuonna. Odotan innolla myös, että mun mekko saapuis! Siitä saatte varmasti kuvia sitten ensi vuoden puolella.

Mitä teille kuuluu? 


keskiviikko 31. elokuuta 2016

masennutaan sitten yhdessä, muttei tänään

Oon kirjoittanut monta kertaa siitä, miten vaihdoin koulua moneen kertaan yläasteen aikana. Mun elämän tähän asti mullistavin muutos oli, kun muutin Tervakoskelta Tampereelle ja vaihdoin koulua. Tervakoskella oli tuolloin mulle lähes kaikki. Koulu ja parhaat ystävät. Parhaat ystävät onneks pysynyt. Tampereella ei ollut mitään. Olin kuitenkin aika reipas ja odotin innolla mitä uusi kaupunki ja koulu toisi tullessaan. Tykkäsin Tampereesta kaupunkina ja sain sieltä hyviä kavereitakin. Kaipasin kuitenkin enemmän omaa rauhaa ja kun kaverini Suski Tervakoskelta muutti Helsinkiin, aloin harkita isälleni muuttoa. 9lk aloitin Helsingissä, Suskin kanssa samalla luokalla. 9lk oli tiettyjen asioiden takia aika rankka, lyhyesti sanottuna voin sanoa että koulussa oli silloin tällöin kaikkea turhaa draamaa. Ja mä vihaan draamaa. Sitten aloitin lukion Helsingin Medialukiossa. Ja mä viihdyn niin hyvin tuolla koulussa! Mä oon päässyt opiskelun makuun, vaikka motivaatio onkin välillä kadoksissa. Mulla on ihania ystäviä koulussa ja mun noin. 50min koulumatka on sen arvoista, vaikka välillä tekeekin tiukkaa. 

Siitä asti kun muutettiin Tervakoskelta, oon ollut suurimmanosan viikonlopuista poissa sieltä missä asun. 8lk olin Tervakoskella tai iskällä. 9lk olin Tampereella, Tervakoskella tai entisellä poikaystävällä. Lukion ekalla sama juttu. Nyt kesällä aloin oikeesti viihtymään Helsingissä. En kaipaa enään samalla tavalla muualle viikonloppuisin. Haluun asua täällä, enkä jaksa enää reissata joka ikisenä viikonloppuna muualle. 

Mutta...

En tiiä miten tässä käy, en oo ees varma miten haluan tässä käyvän. Saattaa olla että vuoden päästä asun Lahdessa. Tai asutaan edelleen tässä talossa.  Tai asun omassa kämpässä Helsingissä. Jälkimmäinen mielummin jos saisin päättää. Pitää katsoa miten käy. Kuvittelin vaan jotenkin että joutuisin kokemaan tän vasta sitten kun oon valmistunut. Kun voin itse päättää mitä teen ja minne muutan. Mutta jos jotain oon oppinut niin sen, että elämä ei mee niin kuin sen suunittelee. Eikä ainakaan alaikäisenä. 

muokattu

lauantai 20. elokuuta 2016

kouluviikko

Eka kokonainen kouluviikko takana! Viime vuonna viikot tuntu kuluvan niin nopeasti, mutta viime viikko meni hitaasti. Ehkä se sitten taas vauhdittuu, kun tottuu arkeen. Mulle aamuherätykset ei oo paha, mutta mun pitäis päästä aikasemmin nukkumaan. Ajattelin, että nukkuisin viikon univelat nyt viikonloppuna. No viime yönä olin mun kaverilla yötä ja ilman herätystäkin oltiin kaikki hereillä puol yhdeksän. Ja nyt väsyttää. Jos huomenna nukkuis pitkään, ehkä..

Kurssit on alkanut ihan hyvin ja mun lukujärjestys on onneks helppo. Ihan samanlaista motivaation määrää mulla ei opiskeluun ole, kun olin kesällä kuvitellut (ja toivonut). Mutta eiköhän tää tästä! Mun lempikurssi tällä hetkellä on kuvis15, joka on meidän koulussa valokuvauskurssi. Oon omistanut noin 3 vuotta järjestelmäkameran ja ehkä vihdoin oppisin säätämään sen asetuksia. Postauksen kolme alimmaista kuvaa otin kurssin tehtävään "liike". Jossa harjoitellaan liikkeen tallentamista eri suljinajoilla. 

IMG_9364 IMG_9393 IMG_9470 IMG_9476 IMG_9483

Yritän tänään vielä tehdä läksyjä ja loput sitten huomenna. Ja maanantaina kouluun.. Tosiaan mulla on onneks helppo lukkari. Kaksi kymmenen aamua ja pääsen joka pv aika aikaisin. 

Miten muiden koulu on lähtenyt käyntiin?

keskiviikko 17. elokuuta 2016

mä haluun olla vaan

Käytiin tänään Idan kanssa kuvailemassa. Ida osti uuden kameran kesällä ja oih se on kyllä kiva! Käykää kattoo Idan blogi ´: http://ida-spirit.blogspot.fi/.
Käytin pitkästä aikaa mun mustia nilkkureita ja unohdan aina kuinka pitkältä näytän noissa. Oon 156cm pitkä ja noissa kengissä on noin 11cm korkoa. Noi on myös melkein ainoat korkkarit joilla osaan kävellä, koska noi on niin tukevat. Haluaisin kyllä käyttää juhlissa korkeita korkoja, joten pitäisi vaan opetella kävelemään niillä.

Noi kuvat, joissa seison tuolla suihkulähdekorokkeen päällä ei oo noin rennosti otettu kun näyttää. Ensinnäkin jouduin lahkeet käärittynä päästä tonne korokkeelle, joka oli todella liukas. Sitten piti vielä saada noi kengät jalkaan, jotka olin kantanut kädessä mukana. Ja pysyä pystyssä. Kerran meinasin oikeasti kaatua ja monta kertaa ei ollut kaukana. Mutta mitä vain kivojen kuvien eteen!
  _MG_3154_MG_3486 _MG_3671 _MG_3736 _MG_3819 _MG_4650 _MG_5370 _MG_5500 _MG_5539

torstai 11. elokuuta 2016

Brinkhallin kartano

En tiedä kuinka moni lapsi tai nuori on katsonut sarjaa nimeltä Hovimäki. Minä ja mun sisarukset ollaan kuitenkin katsottu koko sarja monet kerrat läpi ja se oli se kohokohta mummulaan mentäessä. Muistan sen tunnelman kun oltiin pienenä mummulassa, herkkutarjottimet sylissä ja Hovimäen tunnari lähtee soimaan. Ei siitä ole edes kauaa kun katsoin sarjan viimeksi läpi. Pari vuotta sitten jaksoja löytyi Youtubesta, mutta ne on taidettu jo poistaa sieltä. Joihinkin sarjoihin ei vaan ikinä kyllästy ja tämä on sellainen. Wikipedia kertoo sarjasta näin:
"Hovimäki on TV2:ssa vuosina 19992003 esitetty historiallinen draamasarja, jonka neljä tuotantokautta sijoittuvat vuosille17981907. Se kertoo kuvitteellisen Lindhofin aatelissuvun ja heidän alustalaistensa elämästä Suomen historian merkittävissä vaiheissa. Sarjan tapahtumat sijoittuvat pääosin Hovimäen kartanoon kuvitteellisessa varsinaissuomalaisessa Hirvikosken pitäjässä, Halikonlahden rannalla."

Mummu oli löytänyt kartanon, jossa tätä on kuvattu. Ajettiin tiistaina Tampereelta Turkuun ja Brinkhallin kartanoon. Osallistuttiin kierrokseen, jossa opas kertoi kartanon historiasta. Hovimäki-faneina odotettiin tietenkin siitä enemmän tarinoita. Lähinnä opas kertoi kartanon historiasta ja edellisistä omistajista, mutta oli sekin mielenkiintoista. 

Olisi kiva tietää jos joku teistä on kattonut kyseistä sarjaa? Ja suosittelen käymään, jos liikutte lähettyvillä. 


IMG_9296 IMG_9247 IMG_9257 IMG_9263 IMG_9264 IMG_9270 IMG_9274 IMG_9284 IMG_9285 IMG_9312 IMG_9320 IMG_9327 IMG_9306

keskiviikko 3. elokuuta 2016

girls night

Olin kokonaan unohtanut nämä kuvat viime tiistailta kun mun parhaat kaverit oli meillä. Suski tuli meille jo edellispäivänä yöksi. Halusin emännöidä kerrankin ja tehdä hyvää syötävää tytöille. Käytiin Suskin kaa kaupassa ostaan iso kasa hedelmiä, sekä mansikoita ja suklaata. Tämä kattaus tuli yllätyksenä Annille ja Aijulle. Ne tosin hieman pilas sen, sillä odotettiin niitä tyyliin ikkunassa ja sitten tulee viesti "menee vielä hetki, käydään hesessä". No kyllä herkut maistu silti ja tytöt tykkäs!

Meillä oli tosi ihana ilta ja saatiin pitkästä aikaa olla porukalla yhdessä. Anni ja Aiju on molemmat ollut melkein koko kesän töissä ja asuvat Tervakoskella, joten näkeminen on hiukan hankalampaa. Istuttiin koko ilta sohvalla, puhuttiin, naurettiin ja kuunneltiin musiikkia. Mennään viikonloppuna Weekendeille tällä porukalla ja en malta oottaa!

Tarjolla oli siis hedelmäsalaattia, suklaamansikoita ja vesimeloni-mansikka-juomaa. Toi juoma tuotti vähän ongelmia, koska en osannut käyttää meidän blenderiä. Lopulta tein sen sauvasekoittimella. Siihen tuli siis vesimeloonia, jäisiä mansikoita, spriteä ja sokeria.


IMG_9203 IMG_9206 IMG_9208 IMG_9222 IMG_9220 IMG_9207

sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

koti kullan kallis

On se aina niin ihana tulla kotiin. Tulin tunti sitten Tampereelta, jossa olin viikonlopun. Vaikka perjaatteessa siellä on toinen kotini, mutta siellä kodin tekee enemmän ihmiset. Täällä minulla on oma huone, oma rauha ja kaikki omat tavarat omilla paikoillaan. Tänä kesänä oon huomannut viihtyväni paremmin kotona, kuin ennen. Oon paljon reissaillut, mutta parin yön jälkeen alkaa kaipaa omaa rauhaa. Tosin palaudun nopeasti ja parin tunnin yksinolon jälkeen oon taas valmiina menossa.

Mun isä, äitipuoli ja pikkusisko oli poissa pariviikkoa ja oltiin mun veljen kanssa täällä kaksin. Oli ihan kivaa huolehtia itse syömisestä, siivoamisesta tms. Ei se mitään uutta ole, mutta kivaa vaihtelua. Noin puolet ajasta olin muualla kuin kotona ja mun kavereita yöpyi myös meillä. Yhden yön sain viettää täysin yksin, myös ilman mun veljeä. Yksin kotona on kivaa, mutta nyt oon myös onnellinen että tänne taloon saa muutakin elämää. Olen myös väsynyt banaanikärpästen kanssa tappeluun ja luovutan keittiön mieluusti porukoille. Huomasin myös hiukan kaipaavani meidän koiran, Toivon ulkoiluttamista, Välillä se on pakkopullaa, mutta tänäänkin tuolla oli niin ihana ilma että sinne meni mielellään.



Siinä pari kuvaa puhelimesta, lisää mun elämää pystyy seuraamaan instagramista marruuz ja snapchatista marruux. Blogin päivitteleminen ja etenkin järkkärillä kuvaaminen jää usein aika vähälle, mutta someja päivittelen päivittäin. 

Tänään aijon vaan olla koneella ja NUKKUA. Oon viikonloppuna herännyt mun unirytmiin katsottuna sopimattoman aikaisin ja haluan vain huomenna nukkua pitkään. Viikonloppuna oli mun velipuolen konfirmaatio lauantaina ja itse rippijuhlat tänään. Tuli myös muisteltua omia rippijuhlia ja vaikea uskoa että niistä on jo kaksi vuotta!

Mikä on teidän mielestä parasta kotiin palaamisessa?